sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Pienten puolustajat

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa (2010, suom. 2015)



Iskin välittömästi kiinni kuin sika limppuun uuteen Jackson Broady -dekkariin, kun bongasin sen kesäkuun alussa kirjakaupasta. Näitä ei totta tosiaan jäädä odottelemaan halvempina (ja pienempitekstisinä) pokkaripainoksina, kirjaston lainausjonoista nyt puhumattakaan! Ei tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Atkinson on ihan noita punomaan koukuttavia juonia ja luomaan mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Jos nyt jotain toivomisen varaa jäi, niin Jacksonin rakkauselämässä olisi voinut tapahtua vähän enemmän...;)

Tätäkään Atkinsonia ei kannata, eikä oikein voikaan, lukea muutaman sivun erissä iltalukemisena; sen verran monta keskushenkilöä ja risteilevää juonta täytyy pystyä seuraamaan yhtä aikaa. Lisäksi on vielä takaumia 1970-luvun tapahtumiin ja viittauksia Jacksonin aikaisempiin vaiheisiin. Lyhytpinnaiselle nykylukijalle tekee tosi hyvää välillä uppoutua tällaisiin monimutkaisiin kudelmiin.

Pääjuoni alkaa siitä, kun leedsiläisen ostoskeskusken vartiointipäällikö Tracy Waterhouse ottaa hetken mielijohteesta kaltoin kohdellun pikkutytön siipiensä suojaan. Keski-ikäinen, kookas ja ronski Tracy on jäänyt eläkkeelle poliisin virasta. Hän on aika yksinäinen sinkku, joka etsii sisältöä tyhjältä tuntuvaan elämäänsä. Eräänä päivänä Tracy huomaa poliisiajoiltaan tutun narkkarin, Kellyn, joka kovin ottein  raahaa perässään pientä tyttöä bussipysäkille. Kelly näyttää olevan pöllyssä ja mesoaa lapselle niin, että kaikki ympärillä olevat ihmiset kääntyvät katsomaan. Tracy lähtee seuraamaan kaksikkoa ja pysäyttää heidät. Jokin naksahtaa Tracyn päässä ja hän kysyy Kellyltä, paljonko tämän lapsi maksaa. Tracy on juuri nostanut pankista ison summan rahaa remonttimiehensä palkkaa varten, ja niinpä hän kaivaa laukustaan kirjekuoren, jossa on kolmetuhatta puntaa, antaa rahat Kellylle ja ottaa Courtneyn, Kellyn tyttären, hoiviinsa. Tästä alkaa varsinainen tapahtumien vyöry. Tracy haluaa kiihkeästi pitää lapsen, eikä tälläkään tunnu olevan suuremmin ikävä narkkariäitiään. Tracy päättää hankkia itselleen ja Courtneylle uuden henkilöllisyyden ja muuttaa tämän kanssa pois maasta.

Samaan aikaa yksityisetsivä Jackson Broady saapuu Leedsiin tutkimaan uusinta toimeksiantoaan. Australialainen Hope McMaster on palkannut hänet selvittämään biologisten vanhempiensa henkilöllisyyden, ja jäljet ovat johtaneet Jacksonin tämän omiin lapsuudenmaisemiin. Jacksonin on määrä tavata sosiaalityöntekijä, joka on aikoinaan hoitanut Hopen adoption. Leedsissä Jacksonille tapahtuu vähän samankaltainen episodi kuin Tracylle: Jackson näkee, kuinka eräs mies pahoinpitelee koiraansa. Hän vetää miestä turpaan ja ottaa koiraparan hoiviinsa. Koirasta ja Jacksonista tulee erottamaton parivaljakko. Käy ilmi, että Jacksonin ja Louise Monroen tiet ovat jälleen erkaantuneet (tietysti!). Jackson on myös saanut varmuuden, että hän on Julian lapsen isä ja että hän yrittää hapuillen rakentaa suhdetta poikaansa. Lisäksi Jackson on tuloksetta yrittänyt jäljittää ex-vaimoaan Tessaa, joka huijasi häneltä miljoonaomaisuuden ja häipyi se mukanaan. Jackson on koiransa kanssa kuin lännenelokuvien levoton yksinäinen ratsastaja - paitsi että hevosen sijaan hän ajaa kulahtaneella Saabilla.   

Kolmannen juonipolun päähenkilö on vanha, dementoituva näyttelijätär Tilly, joka on tullut Leedsiin tv-sarjansa kuvauksiin. Tilly sattuu paikalle, kun Kelly raahaa Courtneyta bussipysäkille. Asia alkaa vaivata häntä kovin ja  häntä kaduttaa, ettei hän eikä kukaan muukaan puuttunut pikkutytön huonoon kohteluun. Tilly ei tietenkään tiedä, miten tilanne tuosta jatkui. Muutenkin hänen elämänsä muuttuu koko ajan kaoottisemmaksi, kun muisti tekee yhä enemmän tepposia.

Jacksonin tutkimukset eivät suju ongelmitta. Sosiaalityöntekijä, jota Jackson on tullut Leedsiin tapaamaan, tekee oharit, eikä häntä sen jälkeen enää saada kiinni mistään. Jackson onnistuu kuitenkin kähveltämään sosiaalityöntekijän toimistosta kansion, jonka avulla hän pääsee eteenpäin tutkimuksissaan. Pian ilmenee, että joku toinenkin nuuskii samoja jälkiä, jotka johtavat 1970-luvulla tapahtuneeseen murhaan. 

Itse asiassa kirja alkaa juuri näistä vuoden 1975 tapahtumista. Nuori, juuri poliisiksi valmistunut Tracy Waterhouse menee parinsa kanssa lukittuun huoneistoon, josta löytyy murhattu nainen ja tämän pieni poika. Poika on heikossa kunnossa mutta elossa, äiti puolestaan on ollut kuolleena pari viikkoa. Järkyttynyt Tracy kantaa pojan sylissään ulos huoneistosta ja antaa lapsen sosiaalityöntekijän hoiviin. Kun Tracy myöhemmin haluaisi tavata pojan ja kyselee, missä tämä on, hänelle ei kerrota mitään eikä hän saa tavata lasta. Muutenkin murhatutkimuksissa tuntuu olevan jotain outoa, mutta pikkuhiljaa asia hautautuu uusien tehtävien alle.

Kaikki edellä olevat, aluksi irrallisilta tuntuvat juonet, yhdistyvät jälleen äärimmäisen jännittävällä tavalla. Kirjaa on vaikeaa laskea käsistään, kun sen kerran on aloittanut! Lisäksi Atkinson on luonut taas joukon ihania henkilöitä, joiden kohtalot koskettavat ja liikuttavat. Kömpelö Tracy, jonka äidinvaistot "aarteita" keräilevä, sisukas ja aina nälkäinen pieni Courtney herättää ja omasta muistamattomuudestaan hämmentynyt Tilly ovat todella sympaattisia hahmoja, joille toivoo onnellista loppua. Myös Jacksonin ja Lähettilään (koiran pannassa on nimi Lähettiläs) yhteiseloa Atkinson kuvaa lämpimän humoristisesti. Tracy ja Jackson ovat antisankareita, jotka puolustavat pienempiään viimeiseen asti, välillä lainkirjaimen noudattamisesta lipsuen.

Atkinson pohtii tässä romaanissaan tuttujen teemojensa lisäksi lapsettomuuden aiheuttamaa surua ja ahdistusta sekä adoptiota. Hän tuo esille sen, kuinka tärkeä on tieto biologisista vanhemmistamme. Vaikka Hope McMaster on elänyt onnellista elämää rakastavien adoptiovanhempiensa kanssa, hänellä on pakottava tarve saada tietää, mistä hän on lähtöisin ja keitä hänen biologiset vanhempansa olivat - silläkin uhalla, että tarina on ruma ja surullinen.



 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti